Sipoon Wolf ry. keskeyttää kaiken toiminnan toistaiseksi

13.03.2020

Seuran hallitus päätti tänään perjantaina 13.3.2020 keskeyttää kaiken toiminnan toistaiseksi koronavirusepidemian vuoksi.

Toiminnan keskeytys koskee niin juniori-, kuin aikuisten kuntokiekkotoimintaa.

Hallitus konsultoi asiassa kunnan tartuntataudeista vastaavaa ylilääkäriä Anna Peitolaa, joka suositteli kaiken toiminnan keskeyttämistä epidemian leviämisen hidastamiseksi.

Keskeyttämisen taloudellisia seurauksia arvioidaan lähipäivinä ja seura tulee tiedottamaan asiasta tarkemmin ensi viikolla, kun toiminnan keskeyttämisen aiheuttamat kustannukset tarkentuvat. Todennäköisesti tilanne tulee johtamaan jäähallin sulkemiseen tämän kauden osalta, jotta halliyhtiön tappiot voidaan minimoida. Seuran ja halliyhtiön taloudellinen tilanne on kohtuullisen vakaalla pohjalla tällä hetkellä, joten asiassa voidaan edetä rauhassa, järjestelmällisesti ja harkiten.

Seura tulee tiedottamaan asiasta yksityiskohtaisemmin ensi viikolla. Toivomme, että maltatte odottaa kysymystenne kanssa siihen asti.

Sipoon Wolf ry. hallituksen puolesta,

Joni Hanttu
Puheenjohtaja

19.03.2020Nuorelle kesäduuni Sipoon Wolfissa
18.03.2020Tiedote Sipoon Wolf ry. jäsenistölle 18.3.2020
13.03.2020Sipoon Wolf ry. keskeyttää kaiken toiminnan toistaiseksi
29.11.2019Wolf Kiekkokoulu on nyt S-Market Kiekkokoulu
21.09.2019IFK Kiekkkokoulu alkaa 28.9.2019
07.04.2019Sipoon Wolf joukkueet kaudella 2019-2020
04.04.2019HIFK C (2004) Blue- peliryhmä perustetaan, lue lisää
14.03.2019HIFK C2 (2005) White avoimet jäät huhtikuussa
30.08.2018Sipoon Wolfin harrastekiekkoryhmä aloittaa syyskauden toimintansa
17.04.2018HIFK Challenger D1 etsii pelaajia

Siirry arkistoon »